Ohjelmistoalasta kiinnostunut nuori vailla kesätyötä? Haussa kesätyöntekijä viestinnän tueksi

Koodia Suomesta ry on mukana Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa!

Työ ohjelmistoalalla voi olla paljon muutakin kuin koodaamista. Työllistämme tänä kesänä 15–17-vuotiaan nuoren auttamaan yhdistyksen sosiaalisen median sisällöntuotannossa, jäsenyritysten aktivoinnissa sekä opiskelijayhteistyön ideoinnissa ja toteuttamisessa. Työhön kuuluu sisällön tuottamista ja eri sidosryhmien kontaktointia yhdistyksen viestintävastaavan ja/tai hallituksen avustamana.

Toivomme kesätyöntekijältä etenkin aitoa kiinnostusta tehtävään sekä kykyä tuoda omia ideoitaan esille. Edistämme suomalaisen ohjelmistokehityksen arvostusta Suomessa ja ulkomailla, joten olisi toivottavaa, että kesätyöntekijä olisi alasta kiinnostunut (esimerkiksi tähtäämässä alalle myöhemmin).

Huolellisuus, ulospäin suuntautuneisuus ja viestinnän selkeys auttavat tehtävässä. Tehtävä vaatii suomen kielen osaamista kirjallisesti ja suullisesti. Sosiaalisen median hallitsemisesta sekä perus toimisto-ohjelmistojen käytöstä (esim. Google Workspace / Microsoft 365) on apua tehtävän suorittamisessa.

Kesätyön kesto: 2 viikkoa, ajankohta sovittavissa.

Sijainti: Helsingin keskusta, tarkennetaan useasta mahdollisuudesta yhdessä valitun kesätyöntekijän kanssa.

Lisätietoja antaa Ville Nordberg +358 50 5060017 / info@koodiasuomesta.fi.

Vinkkaathan omalle tai tuntemallesi nuorelle, että vapaamuotoiset hakemukset voi lähettää 31.3. mennessä osoitteeseen info@koodiasuomesta.fi. Olemme yhteydessä kaikkiin hakijoihin 21.4. mennessä.