Tunnelmia Suomalaisen koodin seuraavat 10 vuotta -juhlaseminaarista

Koodia Suomesta ry:n 10-vuotisjuhlaa vietettiin 8.10.2025 Suomalaisen koodin seuraavat 10 vuotta -juhlaseminaarissa. Seminaari houkutteli Lasipalatsin Bio Rexiin lähes 300 suomalaisen ohjelmistoalan tulevaisuudesta kiinnostunutta kuulijaa.

Iltapäivässä kuultiin ajankohtaisia puheenvuoroja ja saatiin inspiroivia näkökulmia suomalaisen koodin tulevaisuuteen. Epävakaa maailmantilanne, Suomen huonolla tolalla oleva talous ja ilmastonmuutos haastavat IT-alaa kuten muitakin, lisäksi tekoäly nopeuttaa parhaillaan teknologian kehitystä ja muokkaa vahvasti koko ohjelmistoalaa. Tilanne on haastava, mutta puhujien viesti oli kaikesta huolimatta kannustava: meillä on edelleen kaikki mahdollisuudet kääntää tilanne voitoksi, kunhan vain ryhdymme toimeen rohkeasti, eteenpäin katsoen ja toisiamme tukien. Meillä on Suomessa paljon hyvää ja puolustamisen arvoista, ja koodaamalla voi muuttaa maailmaa.

Ihmisiä istuu Bio Rex Lasipalatsin salissa. Valkokankaalla teksti: "Tervetuloa Koodia Suomesta 10v-juhlaseminaariin." sekä Koodia Suomesta -yhdistyksen logo.

Seminaaritunnelmia tallensi valokuvaaja Niina Stolt / Ihana Elämys. Lisää kuvia löydät mediapankista. Valokuvat on lisensoitu Creative Commons BY-SA 4.0 -lisenssillä, joten voit hyödyntää niitä vapaasti, kunhan muistat mainita tekijän ja lisenssin.

Seminaaripuheenvuorot

  • Tilaisuuden avasivat Koodia Suomesta -hallituksen puheenjohtaja Janne Kalliola ja varapuheenjohtaja Satu Lapinlampi.
  • Yhdistyksen perustaja Pasi Kovanen kertoi ideasta yhdistyksen takana ja perusteli, miksi suomalainen koodi on tärkeämpää kuin koskaan.
  • Videotervehdyksissään tiede- ja kulttuuriministeri Mari-Leena Talvitie ja europarlamentaarikko Ville Niinistö nostivat esiin, miten koodilla ja teknologialla voi vahvistaa demokratiaa ja tasa-arvoa.
  • Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen ylijohtaja Tuulia Hakola-Uusitalo osoitti, että koodareita on vaikea löytää tilastoista ja esitti, että tästä huolimatta digitaalisuudella on suuri rooli Suomen tulevaisuuden talouskasvussa. Sarjayrittäjänä ja pääomasijoittajana tunnetuksi tullut Jyri Engeström oli samoilla linjoilla ja kertoi, että Suomen yksisarviskehitys on kasvussa – mikä on huojentava tieto, sillä Suomi tarvitsee rohkeita kasvuyrityksiä talouskasvun veturiksi.
  • Aalto-yliopiston professori Jukka Manner kertoi, että vihreä koodi = laatukoodi ja nosti esiin innostavan kysymyksen: voisiko ”Made in Finland” olla tulevaisuudessa samanlainen, kansainvälisesti tunnettu tae laadusta kuin ”Made in Germany” on tällä hetkellä?
  • Kansanedustaja ja kyberturvallisuuden dosentti Jarno Limnell käsitteli puheenvuorossaan tärkeitä T-kirjaimella alkavia sanoja kuten talous, turvallisuus, teknologia, toivo, tulevaisuus ja tulevaisuudenusko.
  • Teknologiateollisuus ry:n ja Vaisala Oy:n hallituksen puheenjohtaja Ville Voipio, startup-sijoittaja Kim Väisänen ja Brillianin CTO ja co-founder Tarmo Pajunen keskustelivat Suomen digitalisaation tilasta paneelikeskustelussa, jonka sävy oli paikoin synkkä – ei tosin syyttä. Kuten Paasikivi totesi, ”kaiken viisauden alku on tosiasioiden tunnustaminen”.
  • Omassa puheenvuorossaan Tarmo Pajunen kertoi, miten tekoäly mullistaa ohjelmistokehitystä ja minkälaista osaamista ja asennetta menestykseen tekoälyn aikakaudella vaaditaan.
  • Tilaisuuden juonsi inspiroiva Satu Samira Hamed, joka tunnetaan myös planetaarisen kehityksen ja vastuullisen digitalisaation asiantuntijana.

Koodia Suomesta -villasukat

10-vuotisjuhlan kunniaksi teetimme omat Koodia Suomesta -villasukat, joiden ohjeen seminaariosallistujat löysivät nimilappujensa takaa. Villasukkaohje on kaikkien suomalaisen koodin ystävien vapaasti hyödynnettävissä, ja löydät sen täältä. Ohjeen on laatinut Veera Jussila / Käsityökekkerit.

Jatkoilla juhlittiin vuoden 2025 Suomalaisen koodin edistäjiä

Seminaarin jatkoja vietettiin kivenheiton päässä seminaaripaikalta, Original Sokos Hotel Vaakunassa. Jatkoilla julkistimme vuoden 2025 Suomalaisen koodin edistäjät Susanna Kallion ja Pasi Vuorion. Lisäksi Koodia Suomesta -hallitus yllätti Janne Kalliolan pienellä lahjalla kiitoksena seminaarin eteen tehdystä työstä.

Tulemme jakamaan puheenvuorojen sisältöä vielä laajemmin blogi- ja videomuodossa, joten jäähän kuulolle.

Lämmin kiitos puhujille sekä kaikille mukana olleille!

Yksityisyys
Koodia Suomesta

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamista varten. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja niitä käytetään erilaisiin toimintoihin, kuten muistamaan valitsemasi evästeasetukset ja auttamaan meitä ymmärtämään mitkä sisällöt ovat mielenkiintoisimpia.

Lue lisää tietosuojasta ja evästeistä täältä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömillä evästeillä tallennetaan valitsemasi evästeasetukset seuraavaa vierailukertaa varten.

Lisäksi välttämättömillä evästeillä testataan onko evästeiden tallennus mahdollista. Testauseväste on väliaikainen ja se poistuu heti kun lähdet sivustolta. Se ei välitä käyttäjästä tietoja.

Testausevästeestä ei voi kieltäytyä, mutta voit kuitenkin kieltäytyä tallentamasta evästeasetuksiasi:

Google Analytics

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, joka kerää informaatiota sivuston kävijöistä. Tällaista informaatiota on esim. kävijöiden määrä, liikenteen lähteet ja suosituimmat sisällöt. Lisätietoa Googlen asettamista.

Hyväksymällä tämän evästeen autat meitä parantamaan sivuston toimintaa.

Upotteet

Sivuston sisällöissä käytetään upotteita mm. videopalveluista ja sosiaalisen median palveluista. Sallimalla upotteiden evästeet, näet sivuston kaiken sisällön. Upotepalvelut saattavat käyttää evästeitä omaan analytiikkaansa ja markkinoinnin kohdentamiseen.