Suomalaisen Koodin päivänä 11.10.2018 järjestettiin myös kaikkien aikojen ensimmäinen Nörttilive, jossa mukana olleet yhdeksän suomalaista ohjelmistoyritystä tarjosivat mahdollisuuden päästä kurkistamaan koodarin työpäivään. Nörttilive osoittautui jo ensimmäisellä yrityksellä suosituksi tempaukseksi ja saatu palaute oli kauttaaltaan positiivista. Nörttiliven osallistujien striimejä katsottiin yhteensä 1180 tuntia ja näyttökertoja kertyi yli 18000. Striimin ääressä viihdyttiin myös kohtuullisen pitkään, keskimääräisen […]
Blogi
Blogi
Vuoden 2018 Suomalaisen koodin edistäjänä palkitaan apulaisprofessori Teemu Roos
Koodia Suomesta ry on valinnut tämänvuotisen Suomalaisen koodin suurlähettilään palkinnon saajaksi apulaisprofessori Teemu Roosin Helsingin yliopistosta. Hän on tekoälyä ja koodaustakin tutuksi tuoneen Elements of AI -kurssin takana oleva henkilö. ”Elements of AI on syntynyt Helsingin yliopiston ja Reaktorin yhteistyökokeilun tuloksena. Pienen porukan ideariihestä ponnahtanut projekti on kasvanut nopeasti ja siitä on muodostunut kotimaisen huippuosaamisen […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 7.12.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 7.12.2018 Läsnä: Janne Kalliola Pasi Kovanen Mike Arvela Simo Kari Satu Lapinlampi Pöytäkirja: Kokous avattiin klo 12.03 Jäsenkirje Jäsenkysely Nörttiliven tulokset Postinumerokysely Lisädiplomit Joululahjat yhdistyksen puodista Opiskelijayhdistysjäsenyys Tiedottajan hankinta Yhdistysjäsenet Ensimmäiset hakemukset saatu Lyödään lisää rumpua -> Mike Firmojen kutsukirje Melkein valmis, Pasi ja […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 8.11.2018 pöytäkirja
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 8.11.2018 Läsnä: Janne Kalliola Pasi Kovanen Mike Arvela Simo Kari Pöytäkirja: Kokous avattiin klo 12.05 Lisädiplomit Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuus ostaa uusia diplomeita 50 €/kpl laskulla. Nörttiliven jälkeisessä uutiskirjeessä -> Pasi Postinumeroiden kysyntä Lähetetään jäsenkirje Samoin Nörttiliven jälkeiseen -> Pasi Yhdistysjäsenet Jäsenyys avattu opiskelijayhdistykselle […]
Tervetuloa mukaan, opiskelijajärjestöt!
Löytyykö ainejärjestöstäsi tai killastasi ohjelmistoalasta kiinnostuneita opiskelijoita? Liittykää mukaan Koodia Suomesta ry:n jäseniksi! Yhdessä voimme luoda edellytyksiä Suomelle olla jatkossakin paitsi entistä vahvempi hyvinvointivaltio, myös maailman parhaita maita koodaajille. Päivitimme hiljattain yhdistyksen sääntöjä siten, että nyt myös opiskelijajärjestöt voivat liittyä mukaan toimintaamme. Koodia Suomesta ry:n jäsenyhdistykseen kuuluvat opiskelijat pääsevät osalliseksi jäseneduistamme kuten alennuksista tapahtumiin ja […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 5.10.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 5.10.2018 Läsnä: Janne Kalliola Pasi Kovanen Mike Arvela Simo Kari Pöytäkirja: Kokous avattiin klo 12.04 Lisädiplomit Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuus ostaa uusia diplomeita 50 €/kpl laskulla. Nörttiliven jälkeisessä uutiskirjeessä -> Pasi Postinumeroiden kysyntä Lähetetään jäsenkirje Samoin Nörttiliven jälkeiseen -> Pasi Yhdistysjäsenet Mike julkaisee blogiartikkelin […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 27.9.2018
Aika ja paikka 27.9.2018 Etäkokous Osallistujat Simo Kari Miikka Kostian Mikko Kortelainen Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Kooders päätyi käytännössä EastTechin järjestäjäksi Päijät-Häme: Simo Kari Käytännössä nyt ei ehdi tehdä mitään muuta tapahtumien eteen kuin järjestää nämä statuspalaverit kerran kuussa Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Mikko menossa juttelemaan kehitysyhtiöiden edustajien kanssa Wakarun kanssa juteltu alustavasti, lisää vielä parin […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 7.9.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 7.9.2018 Läsnä: Janne Kalliola Pasi Kovanen Satu Lapinlampi Pöytäkirja: Kokous avattiin klo 12.05 Lisädiplomit Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuus ostaa uusia diplomeita 50 €/kpl laskulla. Mainostetaan tätä jäsenkirjeessä, kirje lähetetään lähiaikoina Ei mahtunut syyskuun alun kirjeeseen, laitetaan seuraavaan Postinumeroiden kysyntä Jatkossa WP:ssä kysytään yrityksen kaikkien toimipisteiden postinumerot. […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 17.8.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 17.8.2018 Läsnä: Mike Arvela Janne Kalliola Simo Kari Satu Lapinlampi Pöytäkirja: Kokous avattiin klo 12.00 Lisädiplomit Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuus ostaa uusia diplomeita 50 €/kpl laskulla. Mainostetaan tätä jäsenkirjeessä, kirja lähetetään lähiaikoina Postinumeroiden kysyntä Jatkossa WP:ssä kysytään yrityksen kaikkien toimipisteiden postinumerot. Ei vielä tehty, Janne […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 28.6.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 28.6.2018 Läsnä: Mike Arvela Janne Kalliola Simo Kari Pasi Kovanen Satu Lapinlampi Pöytäkirja: – Kokous avattiin klo 10.40 – Lisädiplomit Tarjotaan jäsenistölle mahdollisuus ostaa uusia diplomeita 50 €/kpl laskulla. Mainostetaan tätä jäsenkirjeessä. Postinumeroiden kysyntä Jatkossa WP:ssä kysytään yrityksen kaikkien toimipisteiden postinumerot. Tehdään Google Forms […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 1.6.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 1.6.2018 Läsnä: Mike Arvela Janne Kalliola Simo Kari Pasi Kovanen Satu Lapinlampi Pöytäkirja: – Kokous avattiin klo 12.02 – Tapahtumat 31.5. Pidettäväksi suunniteltu statuspalaveri joudutaan aikatauluttamaan uudestaan – Verkkosivujen muutokset ja parannukset Yhteisöliittyminen toimii teknisesti, ulkoasu vielä muokattava Janne tekee ulkoasun kuntoon Mike kirjoittaa […]
Henkilötietoja käsittelevät sopimukset on aika laittaa kuntoon – EU:n tietosuoja-asetus tuo velvoitteita yrityksille
Henkilötietoja käsittelevien yritysten toiminta muuttuu 25. toukokuuta, kun Euroopan unionin uusi tietosuoja-asetus, EU GDPR (General Data Protection Regulation), astuu voimaan Suomessa. Koodia Suomesta ry:n yrityksistä suurin osa käsittelee henkilötietoja. Yritysten pitää olla merkittävästi huolellisempia henkilötietojen käsittelyssä kuin ennen. Myös riittävästä tietoturvasta henkilötiedon suojelemiseksi pitää huolehtia. Tämä blogi antaa lisätietoa siitä, miten henkilötietoja pitää jatkossa käsitellä […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 4.5.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 6.4.2018 Läsnä: Mike Arvela Janne Kalliola Simo Kari Pasi Kovanen Satu Lapinlampi Pöytäkirja: – Kokous avattiin klo 12.02 – Tapahtumat Jossain määrin aktivoiduttu uudelleen Edellinen statuspalaveri 3.5. https://koodiasuomesta.fi/koodia-suomesta-tapahtumien-suunnittelu-3-5-2018/ Slack-kanavalla huudeltu mahdollisia uusia aktiiveja – Verkkosivujen muutokset ja parannukset Janne katsoo yhteisöliittymistä, vielä kesken Pitäisikö […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 3.5.2018
Aika ja paikka 3.5.2018 Etäkokous Osallistujat Simo Kari Miikka Kostian Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei paljon uutta EastTech meetupit pyörivät Päijät-Häme: Simo Kari Käytännössä nyt ei ehdi tehdä mitään muuta tapahtumien eteen kuin järjestää nämä statuspalaverit kerran kuussa Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Ei paikalla Pirkanmaa: Mike Arvela Ei paikalla Pohjois-Pohjanmaa: Kari Lapinlampi Ei paikalla Muut muistiinpanot […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 6.4.2018 pöytäkirja
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 6.4.2018 Läsnä: Janne Kalliola Simo Kari Mike Arvela Pöytäkirja: – Kokous avattiin klo 12.17 – Tapahtumat Ei uutta – Verkkosivujen muutokset ja parannukset Janne katsoo yhteisöliittymistä, vielä kesken Pitäisikö tapahtumille olla oma osio? – Jäsenet Hyväksytään jäseniksi: Nostamo Oy, 506 ikkunaa, Buildercom Oy, […]
Koodia Suomesta ry vuosikokous 13.3.2018 pöytäkirja
13.3.2018 Helsinki – Exove, Itämerenkatu 1 Tampere – Vincit, Visiokatu 1 Oulu – Hiottu, Teknologiatie 12 Kokouksen avaus Kokous avattiin klo 16:05 Valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa Puheenjohtajaksi valittiin Janne Kalliola Sihteeriksi valittiin Pasi Kovanen Pöytäkirjantarkistajiksi valittiin Mike Arvela ja Simo Kari. Sovittiin, […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 2.3.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 2.3.2018 Läsnä: Janne Kalliola Pasi Kovanen Simo Kari Satu Lapinlampi Pöytäkirja: – Kokous avattiin klo 12.03 – Tapahtumat https://koodiasuomesta.fi/koodia-suomesta-tapahtumien-suunnittelu-27-2-2018/ Seuraavan Oulun tapahtuman aihepiiriä haarukoidaan Kaakkois-Suomessa XAMK:n kanssa keväälle tapahtuma? – Verkkosivujen muutokset ja parannukset Janne katsoo yhteisöliittymistä, vielä kesken Pitäisikö tapahtumille olla oma osio? […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 27.2.2018
Aika ja paikka 27.2.2018 Etäkokous Osallistujat Kari Lapinlampi Mikko Kortelainen Simo Kari Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei paikalla Päijät-Häme: Simo Kari Yksi vapaaehtoinen ilmoittautunut, joka voisi auttaa tarvittaessa järjestelyissä Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Kotkan elinvoimalautakunta tavattu → Tapahtuma yhdessä XAMK:n kanssa Aihe + ohjelma tarvitaan tapahtumalle + esittäjät GDPR, lohkoketjujärjestelmät, sote-yrittäjien […]
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 2.2.2018
Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 2.2.2018 Läsnä: Janne Kalliola Pasi Kovanen Satu Lapinlampi Mike Arvela Simo Kari Jonna Ranta Pöytäkirja: – Kokous avattiin klo 12.04 – Tapahtumat https://koodiasuomesta.fi/koodia-suomesta-tapahtumien-suunnittelu-31-1-2018/ Rollup tarvittaisiin + jaettavaa materiaalia Päätettiin, että tapahtumatoimikunta voi hankkia rollupeja itsenäisesti Samoin päätettiin, että tapahtumatoimikunta laatii tapahtumaohjeen järjestäjille – Verkkosivujen […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 31.1.2018
Aika ja paikka 31.1.2018 Etäkokous Osallistujat Miikka Kostian Mike Arvela Mikko Kortelainen Simo Kari Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei uutta EastTech Meetup alkanut pyöriä 2017 loppupuolella, mukana osallistujana Päijät-Häme: Simo Kari Ei uutta Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen XAMK:n tilaisuudessa keskustelu Digiverstaan ihmisten kanssa Koodia Suomesta voisi olla tapahtumayhteistyökumppani Kaakkois-Suomi: Mikkeli, […]