Tervetuloa mukaan, opiskelijajärjestöt!

Löytyykö ainejärjestöstäsi tai killastasi ohjelmistoalasta kiinnostuneita opiskelijoita? Liittykää mukaan Koodia Suomesta ry:n jäseniksi! Yhdessä voimme luoda edellytyksiä Suomelle olla jatkossakin paitsi entistä vahvempi hyvinvointivaltio, myös maailman parhaita maita koodaajille.

Päivitimme hiljattain yhdistyksen sääntöjä siten, että nyt myös opiskelijajärjestöt voivat liittyä mukaan toimintaamme. Koodia Suomesta ry:n jäsenyhdistykseen kuuluvat opiskelijat pääsevät osalliseksi jäseneduistamme kuten alennuksista tapahtumiin ja pääsevät lähemmäksi Suomen parhaita IT-alan yrityksiä esimerkiksi Slack-keskusteluyhteisömme kautta.

Opiskelijayhdistykseen kuuluvalla opiskelijalla on myös mahdollisuus ansaita Koodia Suomesta ry -haalarimerkki edistämällä yhdistyksen ajamaa asiaa, esimerkiksi:

  • tekemällä yhdistystä näkyväksi esimerkiksi blogiartikkelin muodossa
  • osallistumalla aktiivisesti open source -projektiin
  • esittelemällä tietotekniikkauraa/koulutusta vaikkapa omassa peruskoulussa tai lukiossa.

Päätöksen merkin myöntämisestä tekee opiskelijayhdistys itse.

Jäsenyys on opiskelijajärjestölle maksutonta! Riittää, että järjestöllä on nimetty yhteyshenkilö. 

Lue lisää Koodia Suomesta ry:n tarkoituksesta ja tuo opiskelijayhdistyksesi mukaan toimintaan liittymislomakkeella!

Yksityisyys
Koodia Suomesta

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamista varten. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja niitä käytetään erilaisiin toimintoihin, kuten muistamaan valitsemasi evästeasetukset ja auttamaan meitä ymmärtämään mitkä sisällöt ovat mielenkiintoisimpia.

Lue lisää tietosuojasta ja evästeistä täältä.

Välttämättömät evästeet

Välttämättömillä evästeillä tallennetaan valitsemasi evästeasetukset seuraavaa vierailukertaa varten.

Lisäksi välttämättömillä evästeillä testataan onko evästeiden tallennus mahdollista. Testauseväste on väliaikainen ja se poistuu heti kun lähdet sivustolta. Se ei välitä käyttäjästä tietoja.

Testausevästeestä ei voi kieltäytyä, mutta voit kuitenkin kieltäytyä tallentamasta evästeasetuksiasi:

Google Analytics

Sivusto käyttää Google Analytics -palvelua, joka kerää informaatiota sivuston kävijöistä. Tällaista informaatiota on esim. kävijöiden määrä, liikenteen lähteet ja suosituimmat sisällöt. Lisätietoa Googlen asettamista.

Hyväksymällä tämän evästeen autat meitä parantamaan sivuston toimintaa.

Upotteet

Sivuston sisällöissä käytetään upotteita mm. videopalveluista ja sosiaalisen median palveluista. Sallimalla upotteiden evästeet, näet sivuston kaiken sisällön. Upotepalvelut saattavat käyttää evästeitä omaan analytiikkaansa ja markkinoinnin kohdentamiseen.