Kesätyöntekijä Veeran terveiset

Moi! Olen Veera ja olen Koodia Suomesta -yhdistyksellä kesätöissä. Olen 17-vuotias ja opiskelen ensimmäistä vuotta Lauttasaaren lukion kansainvälisen liiketoiminnan linjalla. Harrastan voimistelua ja golfia, ja minulla on kaksi puudelia.

Päädyin tänne kesätöihin, koska etsin paikkaa, jossa pääsee työskentelemään lähellä yrittäjiä. Olen oppinut täällä paljon uutta, kuten editoimaan lyhytvideoita sekä kirjoittamaan esitteitä ja Instagram-julkaisuja. Kesätyö on tarjonnut sopivasti haasteita, mistä pidän kovasti, sillä nautin uuden oppimisesta.

Kesätyö on myös yllättänyt minut positiivisesti. Ennen ajattelin ohjelmistoalan olevan melko tekninen ja ohjelmointiin keskittyvä, mutta olen huomannut, että alalla tarvitaan myös paljon viestintää, yhteistyötä ja luovuutta. On ollut mielenkiintoista nähdä läheltä, miten yrittäjät ja yritykset tekevät yhteistyötä ja kuinka monipuolista työ ohjelmistoalalla voi olla. Tämä on muuttanut käsitystäni siitä, millaisia mahdollisuuksia ala tarjoaa.

Tulevaisuudessa haluaisin työskennellä yritysjuridiikan parissa, joten tällaiset käytännön kokemukset ovat minulle todella arvokkaita ja tärkeitä. Uskon, että tästä kesästä on hyötyä myös tulevissa opinnoissani ja työelämässä, sillä olen saanut uusia taitoja ja samalla paremman käsityksen siitä, miten yritykset toimivat käytännössä.

Veeran kesätyön Koodia Suomesta ry:ssä mahdollisti Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanja, jonka tarkoituksena on tukea nuorten työllistymistä ja taloustaitojen oppimista. Koodia Suomesta on kampanjassa mukana kolmatta vuotta peräkkäin tarjoamassa nuorelle työn monipuolisissa viestinnän tukitehtävissä. Kiitos OP, ja lämpimät kiitokset myös Veeralle tutustumisesta ja hyvästä työstä!