Valtio ja kunnat ostavat vuosittain satojen miljoonien arvosta ohjelmistoja ja käyttävät näin merkittävää valtaa. Niiden tulee toimia vastuullisesti ja luoda hankintakriteerejä, jotka mahdollistavat alan kasvun ja turvaavat kotimaisen työvoiman. Tekijäpulan jatkuessa kotimaisen ohjelmistotuotannon tuottavuus voi heiketä niin, että ala kuristuu ja digitalisaatio hyytyy.
Vaikka tekijöistä on pulaa, aloittelijoiden työllistyminen on vaikeaa. Yritykset rekrytoivat mieluiten vuosia alalla olleita, ja konkareista kilpaillaan. Osa yrityksistä ei rekrytoi lainkaan tuoreita voimia. Liiketoiminnallisesti kermankuorinta on kannattavaa, muttei vastuullista. Junioreiden palkkaaminen on maineteko, ja samalla saa hyviä ja lojaaleja työntekijöitä.
Luovutammeko alan kehityksen ulkomaisiin käsiin, kuten pilvipalveluiden suhteen on käynyt? Jotta suomalainen ohjelmointityö säilyy kaikkien saatavilla, kilpailutus- ja rekrytointikäytäntöjä pitää tasapainottaa. Jos työ siirtyy ulkomaille ja ala kuristuu hengiltä, kaikki kärsivät. Ohjelmistoala on korkean jalostusarvon liiketoimintaa, josta voi tulla vientiteollisuuden merkittävin haara, mutta se vaatii panostusta ja yhteistyötä.
Mitä tehdä? Avainasemassa ovat asiakkaat. Mikään ei muutu ellei myös senioriteetin suhteen hyväksytä moninaisia kehittäjätiimejä. Erityisroolissa ovat valtio, kunnat ja julkisrahoitteiset järjestöt sekä aluetoimijat. Uusia osaajia kouluttavien maakuntien korkeakoulujen etenkin toivoisi elävän kuten opettavat, ja tukevan samalla aluekehitystä ja elinvoimaa.
Kilpailutuskriteereissä on tiukkoja vaatimuksia ansioluettelosta ja kokemusvuosista. Voisiko tarjoajalta vaatia trainee-ohjelmaa tai sitä, että osa yrityksen budjetista varataan junioreiden kasvatukseen? Parhaiten ammattilaiseksi kasvaa oikeissa projekteissa. Projektit pitää rakentaa vastuullisesti ja ottaa mukaan eri tasoisia osaajia. Näin ei edes käytettäisi verorahoja enemmän, ainoastaan fiksummin.
Kokemuksen ohella tekijäpulaa vaikeuttaa julkisissa kilpailutuksissa vaatimus suomen kielen taidosta. Tämä estää monen lahjakkaan tekijän työllistymistä. Erityisen hölmöä tämä on silloin, kun tutkinto on Suomessa hankittu: ensin koulutamme tekijän ja sitten ajamme hänet ulkomaille. Jos kielitaitovaatimuksella pyritään suosimaan suomalaisia tarjoajia, voisiko sen sijaan esimerkiksi asettaa läsnäolovelvoitteen? Mikään ei toki estäisi intialaista yritystä tuomasta tiimiä Suomeen, mutta ainakin saataisiin verotuloja, ehkä pari uutta asukastakin.
Koodia Suomesta ry on koko yhteiskunnan kannalta syvästi huolissaan siitä, että nykykäytäntöjen takia hukataan osaamista. Riskinä on koko alan kilpailuttaminen pilalle, osaajien siirtyminen muihin tehtäviin, digitalisaation hyytyminen ja kansantalouden kärsiminen.
Koodia Suomesta ry
Janne Kalliola, puheenjohtaja
Antti Järvinen, hallituksen jäsen
Miikka Kostian, hallituksen jäsen
Satu Lapinlampi, hallituksen jäsen
Jesse Peurala, hallituksen jäsen
Jonna Ranta, hallituksen jäsen
Kaisa Savola, hallituksen jäsen
Pauliina Solanne, hallituksen jäsen
Alkuperäinen mielipidekirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomissa 30.8.2021.
