Suomalaisen koodin seuraavat 10 vuotta -juhlaseminaarin paneelissa pureuduttiin Suomen nykyiseen, sangen surkeaan jamaan – meillä on heikko väestörakenne, vähän kasvuinvestointeja ja olemme jäljessä digitalisaatiossa. Miten tähän voidaan pureutua koodaamalla, eli: Miten saadaan keskisuuret ja suuretkin yritykset uuteen kasvuun? Minkälainen on uusien algoritmien maailmaan parhaiten sopiva organisaatio? Vai kuolevatko korporaatiot tekoälyn myötä?
Tämä blogiteksti on tiivistelmä paneelikeskustelusta, jossa panelisteina olivat Teknologiateollisuus ry:n ja Vaisala Oyj:n hallituksen puheenjohtaja Ville Voipio, Brillianin CTO & co-founder Tarmo Pajunen ja startup-sijoittaja Kim Väisänen. Keskustelua veti juontaja Satu Samira Hamed. Katso myös paneelikeskustelun videotallenne (YouTube).
Suomi on jäänyt digitalisaation hyödyntämisessä jälkeen – näin panelistit totesivat heti aluksi. Meillä on edelleen huippuinsinöörejä ja vahva teknologiaosaamisen perinne, mutta jotain on tapahtunut matkalla. Ville Voipion mukaan olemme nojanneet vanhaan tarinaan: siihen, että insinööritaito ja teknologinen kehitystyö kantavat meidät kriiseistä uuteen nousuun. Nykyhetkessä tämä ei enää riitä. Yritysten panostukset tuotekehitykseen ja innovaatioihin ovat kansainvälisesti vertaillen liian matalia, ja muut maat juoksevat ohi samalla kun Suomi ”hörppii juomapisteellä”.
Tarmo Pajusen mukaan jäljessä ei olla teknisessä osaamisessa, vaan siinä, miten digitalisaatiota ymmärretään ja hyödynnetään johtoryhmissä. Ajattelu on varovaista, tehokkuuslähtöistä ja liian kapeaa – digitalisaatiota katsotaan vain kulman takaa, ei horisonttiin.
Kim Väisänen tarkensi: ongelma on kulttuurinen. Suomessa ei pakoteta digitaalisten palvelujen käyttöön kuten Tanskassa on tehty, eikä asenteita haasteta riittävästi. Meillä myös koulutustaso on laskenut pitkän ajan trendinä, mikä näkyy väistämättä osaamisessa. “Pahin vamma on asennevamma”, Väisänen kiteytti.
Miksi Suomi ei kasva?
Paneelissa nousi esiin kolme juurisyytä:
- Asenne ja riskin välttely. Ruotsissa on syntynyt rohkeita globaaleja softayrityksiä, eikä niille olisi panelistien mukaan ollut mitään estettä syntyä Suomessa. Meiltä puuttuu halu tarttua valtaviin haasteisiin ja usko siihen, että voimme mullistaa kokonaisia toimialoja.
- Osaamisvaje ja koulutusjärjestelmän heikentyminen. Korkeakoulutettujen osuus laahaa verrokkimaista jäljessä, syntyvyys romahtaa ja osaajapula kiristyy. Tulevaisuudessa tyhjenevät koululuokat ja pienenevät ikäluokat tarkoittavat väistämättä sitä, että Suomi tarvitsee ulkomaisia osaajia. Silo AI:n kokemus vahvisti tämän: lähes 40 % osaajista oli ulkomailta, eikä yritys olisi kasvanut ilman kansainvälisiä osaajia.
- Omistajuuden ja investointien puute. Väisäsen mukaan suomalaiset omistajat “vaativat liian vähän ja saavat vähän”. Tuotekehitykseen panostaminen jää jälkeen verrokkimaista: suomalaiset pörssiyhtiöt käyttävät R&D:hen selvästi vähemmän kuin vastaavat yritykset maailmalla. Omistajat tavoittelevat osinkoja kasvun sijaan, mikä nakertaa pitkän aikavälin kilpailukykyä.
Mitä digitalisaatiolla oikeasti voidaan tehdä?
Ville Voipio kritisoi tapaa ajatella digitalisaatiota vain tuotteiden “pieninä fiksauksina” – kuten pesukoneen 1 % energiansäästönä. Todellinen arvo syntyy siitä, että organisaatio muuttaa toimintatapaansa, löytää uusia liiketoimintamalleja ja käyttää teknologiaa strategisen muutoksen välineenä. Digitalisaation ydin ei ole tuotteessa vaan tavassa toimia.
Tarmo Pajunen muistutti, että AI ja älykkäät ratkaisut ovat laaja kenttä – mutta keskustelu typistyy usein kapeisiin käyttötapauksiin kuten ChatGPT:hen. Yritysten tulisi kouluttaa paitsi työntekijöitä myös johtoa, jotta dialogi ja päätöksenteko ylipäätään mahdollistuvat.
Miltä toivottu tulevaisuus näyttää?
Panelistit hahmottelivat, millaisen narratiivin he toivoisivat Suomelle:
- Resilienssiä: kykyä nousta ylös kompastumisten jälkeen. Voipion mukaan tulevaisuuden tarina voisi olla, että “2020-luku oli ankea, mutta siitä noustiin ja nyt menee hyvin”.
- Panostuksia koulutukseen ja tuotekehitykseen: Väisänen korosti, että nämä investoinnit alkavat kantaa hedelmää vasta 10–15 vuoden kuluttua, joten työ on tehtävä nyt.
- Monimuotoista, rohkeaa ohjelmistoteollisuutta: Pajunen toivoi, että Suomi ei jäisi “käsityökiltatasolle” vaan rakentaisi seuraavan sukupolven globaaleja teknologiayrityksiä, joissa yhdistyvät insinööritaito, design, asiakasymmärrys ja teollistaminen – AI:n tukemana.
Mitä startup-yrittäjä voi tehdä nyt?
Paneelin lopussa kysyttiin neuvoja startup-yrittäjille. Kim Väisänen tiivisti: alkuvaiheen yrittäjältä vaaditaan maanisdepressiivistä realismia – uskoa silloin kun menee huonosti ja epäilyä silloin kun menee hyvin. Suomessa on rahaa ja rahastoja; hyvät ideat kyllä rahoitetaan.
Lopuksi
Paneelin viesti oli karu mutta rakentava: Suomea ei nosteta jaloilleen vain koodaamalla, ellei samalla korjata asenteita, nosteta koulutustasoa, kehitetä johtamista ja uskalleta ottaa riskejä. Softa on väline, mutta kasvun tekee kulttuuri.
Kun narratiivi muuttuu – kun uskallamme tavoitella enemmän ja vaatia itseltämme enemmän – voidaan seuraavan 10–15 vuoden tarina kirjoittaa täysin uudella tavalla.