Koodia Suomesta hallituksen kokous 2.6.2017

Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 2.6.2017

 

Läsnä:

 

Janne Kalliola

Jonna Ranta

Mike Arvela

Simo Kari

Pasi Kovanen

 

Pöytäkirja:

 

– Kokous avattiin klo 12.02

 

– Tapahtumatoiminta laitettu käyntiin, Simo Kari kävi tilanteen läpi

  • Ensimmäinen etäpalaveri pidetty, todettiin että täytyy ottaa f2f-tapaaminen, jotta saadaan homma paremmin käyntiin → 28.6. Futuricella Tampereella
  • Todettiin, että voidaan kokeilla myös alueellista toimintaa, mikäli löytyy kiinnostusta ja aktiivisia osallistujia
  • Simo selvittelee pilottina Hämeen/Päijät-Hämeen osalta, että minkälaista apua eri tahoilta voisi tulla maakuntatason tapahtumiin ja minkälaisia tapahtumat voisivat olla
  • Ensimmäinen kontakti saatu Ladeciin (Lahden seudun kehitysyhtiö), joiden kautta saisi apua tilojen osalta

 

– Yhdistyksen tarkoituksen kiteytys, Mike tehnyt ensimmäisen version hallitukselle katselmoitavaksi

  • Mike tekee lopullisen version kommenttien pohjalta, hyväksytään se Slackissa ja julkaistaan sivuilla

 

– Verkostoituminen

 

– Verkkosivujen korjaukset

  • Simo etsii verkkosivujen pikkufiksien tekoon tekijän Slackissa
  • Muutamia korjauksia tehty, mutta vielä jotain vähän hämärää konepellin alla
  • Keskustelut etenevät, sovitaan palaveri ja perataan tilanne (Simo, Pasi, Aron Elal, Mika Autio)

 

– Jäsenet

  • Ei uusia jäsenpyyntöjä
  • Selvitetään Seoseon jäsenkelpoisuus, Satu hoitaa
  • Jäsenten liityntäprosessi määritelty ja otettu käyttöön
  • Jäsenmaksut laskutetaan elokuussa

 

– Koodia Suomesta -palkinto / Finnish Code Ambassador

  • Simo mukana gaalassa, hyvin järjestetty tilaisuus – väkeä olisi toki voinut olla hieman enemmän
  • https://koodiasuomesta.fi/chabla-putsasi-poydan-blue-arrow-awards-gaalassa/
  • Pasi tekee tiedotteen Finnish Code Ambassadorin valinnasta – voittaja Juho Vepsäläinen
  • Mike tekee lyhyen haastattelun, pari kolme kysymystä
  • Valtuutettiin Janne sopimaan Better Digital Services ry:n kanssa seuraavan vuoden Koodia Suomesta -palkinnosta Blue Arrow Awardsin yhteydessä

– Yhteiskunnallinen vaikuttaminen

  • Tivian Mika Helenius tapasi Jannen toukokuussa, keskusteltiin Tivian ja Koodia Suomesta ry:n yhteistyöstä
    • Tehdään yhteistyötä case by case -periaatteella
  • Suomalaisen työn liiton kanssa mahdollinen yhteistyöprojekti, selvitetään tilannetta, Janne hoitaa
  • Ollaan yhteydessä Startup Refugeesin kanssa ja käynnistetään keskustelut mahdollisten ohjelmointikyvykkäiden ihmisten työllistämiseksi, Satu hoitaa
  • Janne käynyt keskusteluja Design+Tech -projektin kanssa / Team Finland, kiinnostuneet yhteistyötä, käydään läpi heidän ajatukset hallituksessa ja sovitaan toiminnat
  • Lisäksi tapaaminen sovittu Invest in Finlandin kanssa
  • Koodikoulut ja kouluihin tehtävät esittelyt / yritysesittelyt kouluille otetaan työn alle. Kuinka aktivoidaan jäsenyrityksiä tähän?

 

– Käytännön järjestelyt

  • Etsitään jäsenistön kautta ketterää ja edullista toimijaa, joka voisi hoitaa käytännön toimet: jäsenrekisterin ylläpidon, laskutuksen ja diplomit.
    • Kokeillaan pelkkää Holvia ja katsotaan pystytäänkö hoitamaan omin voimin

 

– Jäsenkysely

  • Laitetaan jäsenkyselydraft jakoon uudelle hallitukselle, päätetään pidetäänkö lyhyt vai pitkä kysely – Satu jakaa ja kerää mielipiteet Slackissa
    • Hyväksyttiin kysely
    • Sovittiin, että se laitetaan mukaan seuraavaan jäsenkirjeessä -> Pasi hoitaa
    • Kirjoitetaan blogiartikkeli kyselystä ennen julkaisua -> Simo kirjoittaa
      • Ranskalaiset viivat Slackiin kaikilta

 

– Haalarimerkki opiskelijoille

  • Suunnitellaan logon pohjalta haalarimerkki, etsitään suunnittelija yhdistyksen jäsenistä, Pasi hoitaa
  • Opiskelijalla mahdollisuus saada merkki, kun tekee jotakin yhdistyksen ajaman asian eteen. Kriteeristö mietittävä, ehdotuksia:
    • “Jätin pysyvyn jäljen Koodia Suomesta ajaman asian eteen”, tekee yhdistystä näkyväksi oikeassa paikassa, esimerkiksi blogiartikkeli
    • Open source -projektiin osallistuminen
    • Tietotekniikkauran/koulutuksen esittely (omassa) peruskoulussa / lukiossa
    • Muut asiaa edistävät toiminnat
    • Em. toiminnan esittely Twitterissä / Facebookissa
    • Tasot merkeille – pronssi, hopea, kulta, platina yms.? Mietittävä, aloitetaan luultavasti kevyesti
  • Mietittävä, miten sana levitetään opiskelijoiden keskuuteen
  • Merkin kustannus 8cm merkki, 300 kpl -> 0.7€ / kpl (sis.alv.)

 

– Opiskelijayhdistykset voisivat tulla jäseniksi ilman jäsenmaksua

  • Tätä mietittävä ja selvitettävä säännöt
  • Mike soittelee parille killalla ja selvittää heidän mielenkiintonsa

 

– Kesän suunnittelukokouksen ajankohta

  • Torstai 29.6. Futuricen Tampereen konttorilla, 10-16
  • Heinäkuussa ei ole erillistä hallituksen kokousta

 

– Lopetettiin klo 12:46

Koodia Suomesta
Yksityisyys

Sivustomme käyttää evästeitä käyttäjäkokemuksen parantamista varten. Evästeet tallennetaan selaimeesi ja niitä käytetään erilaisiin toimintoihin, kuten muistamaan valitsemasi evästeasetukset ja auttamaan meitä ymmärtämään mitkä sisällöt ovat mielenkiintoisimpia.

Lue lisää tietosuojasta ja evästeistä täältä.