Hallitus 2022-23

Janne Kalliola, puheenjohtaja
kasvujohtaja, Exove

Janne on Exoven perustaja ja kevääseen 2022 asti toimitusjohtaja. Hän on kasvattanut Exovea vuodesta 2006 nykyiseen noin sataan henkeen. Ennen Exovea Janne toimi tuotekehitysjohtajana Continuentilla ja First Hopilla, jossa hän aloitti alunperin vanhempana ohjelmistokehittäjänä.

Avoin lähdekoodi on lähellä Jannen sydäntä. Hän on aktiivinen kansainvälisesti Drupal-yhteisössä ja on ollut vuosia Suomen ja Viron Drupal-yhdistysten hallituksen jäsen. Lisäksi Janne on Suomalaisen Työn Liiton valtuustossa. Vapaa-aikansa Janne viettää kolmen lasten liikuntaharrastusten mahdollistajana ja tuomaroi jääkiekon alempia sarjoja.

janne@exove.com, 040 558 1796

Antti Järvinen
Head of Sales, ALSO

Antti Järvinen on yrittäjäperheen vanhin lapsi sisaruksinaan kaksi siskoa ja veli. Henkilökohtaisina harrastuksina Antilla on golf ja kuntosaliharjoittelu sekä muina kiinnostuksen kohteina urheiluautot.

Salon kauppaoppilaitoksesta vuonna 1997 tietohallinnon opinnoista valmistumisen sekä usean vuoden työkokemuksen jälkeen Antti valmistui Turun Kauppakorkeakoulun eMBA -opinnoista vuonna 2014.

Työuran hän aloitti 16 vuoden iässä Suomalaisessa Kirjakaupassa tietokonepeleistä vastaavana. Ennen Jimm’s PC-Storen palvelukseen siirtymistä vuonna 2003 hän työskenteli salolaisessa kodinelektroniikkaliikkeessä vastuualueenaan tietokoneiden ja niiden oheislaitteiden osto sekä myynti. Jo ennen nimitystä Jimm’s PC-Store Oy:n toimitusjohtajaksi (2011-21) hänellä oli aktiivinen rooli liiketoiminnan kehityksessä sekä erityinen kiinnostus toiminnanohjausjärjestelmien ja asiakaspalveluprosessien kehittämisessä.

antti.jarvinen@also.com

Miikka Kostian
toimitusjohtaja, Kooders

Miikka on joensuulainen insinööri, Koodersin perustaja ja edelleen koodaava toimitusjohtaja. Miikka perusti Koodersin jo koulun penkillä vuonna 2013, jotta saatiin varmistettua oman alan harjoittelupaikka AMK-opintoihin.

Suurena missiona Miikalla on mahdollistaa muille asioita tuottaen monessa muodossa informatiivista sisältöä Internetiin, joka kannustaa ihmisiä jahtaamaan koodaamiseen liittyviä unelmiaan. Miikka on ollut myös mukana perustamassa Itärajan Palloilijat Ry:tä, jolla haluttiin mahdollistaa matalan kynnyksen mahdollisuus palloilulajien harrastamiseen Joensuun alueella.

Vapaa-aikaa tämä lihansyöjä viettää siirtymällä ilmastoidusta tilasta toiseen siirtyen keksien aina uusia tekosyitä viettää aikaa näyttöpäätteen edessä.

miikka@kooders.fi

Satu Lapinlampi
toimitusjohtaja, Hiottu

Satu on ollut oululaisen Hiottu Oy:n toimitusjohtaja vuodesta 2013 alkaen. Ennen Hiottua hän on työskennellyt viestintäalalla ja noin sata vuotta sitten sosiaalialalla.

Vapaa-ajalla Satua kiinnostavat elokuvat, käsityöt, kirjat ja laiskottelu. Satu viettääkin usein aikaansa läskillä tai maantiepyörällä polkien, sillä läskipyöräily on hänen mielestään täydellinen laiskan ihmisen vaellusmuoto – eri kevyttä verrattuna perinteiseen vaeltamiseen – ja maantiepyöräily laiskan ihmisen pyöräilyä – eri kevyttä verrattuna tavallisella pyörällä polkemiseen.

satu.lapinlampi@hiottu.fi

Jesse Peurala
hallituksen puheenjohtaja, Fraktio

Jesse on yksi Fraktion perustajista ja hallituksen puheenjohtaja. Uransa ohjelmistokehittäjänä aloittanut ja sittemmin ne työt viisaammille jättänyt. Jesse laskee itsensä ohjelmistoyrittäjäksi, jonka sydäntä lähellä on ohjelmistokehityksen lisäksi yrityskulttuuri, itseohjautuvuus ja ylipäätään liiketoiminnan johtaminen ja kehittäminen.

Jessen vapaa-aikaa täyttää muutama lapsonen (kaksi) ja puoliso (näitä vain yksi). Fraktiolla Jessen lempinimi on “Isi”, Jesse on myös suuri oluen ja pokerin ystävä. Viime aikoina hän on ollut erityisen kiinnostunut ihmiskehon hakkeroinnista (biohakkeroinnista).

 jesse.peurala@fraktio.fi

Jonna Ranta
asiakkuusjohtaja, MeKiwi

Olen Jonna Ranta ja työskentelen asiakkuusjohtajana MeKiwillä. Olen empaattinen ihmisistä kiinnostunut ihminen, joka nauttii yhdessä tekemisestä. Geneetikko, josta tuli laboratoriopäällikkö ja markkinoinnin asiantuntija ja asiakkuusjohtaja. Olen valtavan kiinnostunut teknologiasta ja miten sitä voidaan hyödyntää ihmisen parhaaksi, ja koen olevani unelmatyössäni päästessäni auttamaan asiakkaitamme kehittämään liiketoimintaansa VR/AR -ratkaisujen sekä perinteisempien ohjelmistojen ja sovellusten avulla. Ihmisten lisäksi tykkään luonnosta ja siten metsässä kävely on lempipuuhaani laskettelun lisäksi.

jonna.ranta@mekiwi.org

Mikko Paltamaa
toimitusjohtaja, Konsepto

Mikko työskentelee yrittäjänä, suunnittelijana ja ohjelmistokehittäjänä verkkoviestintää, pääasiassa verkkosivustoja ja verkkokauppoja, rakentavassa pienessä hajautetussa yrityksessä.

Mikolla on kokemusta verkkoviestinnästä vuodesta 2002 eteenpäin, yrittäjänä vuodesta 2005 eteenpäin. Sinä aikana Mikko on toiminut vastuuhenkilönä ja tekijänä useissa sadoissa erilaisissa projekteissa sekä palvellut onnistuneesti ainakin paria sataa yksityisen, julkisen ja vapaaehtoissektorin toimijaa. Mikon parasta osaamista ovat online-markkinointiin ja verkkosivustojen käyttäjäkokemukseen, suunnitteluun, toteutukseen, optimointiin, julkaisujärjestelmiin ja projektinhallintaan liittyvät asiat.

Mikon sydäntä lähellä ovat esimerkiksi ilmastonmuutoksen torjuminen, ekologisuus, tasa-arvoasiat, avoin lähdekoodi, hyvä yrityskulttuuri ja hyvä elämä. Vapaa-aika kuluu lähinnä lapsen hoidon, tietokonepelien, äänikirjojen ja omien koodausprojektien parissa.

mikko.paltamaa@konsepto.fi

Juha Rajamäki (varajäsen)


Aiemmat jäsenet

Kaisa Savola (hallituksessa 2020-2022)
viestintäasiantuntija, Sitowise

Kaisa työskentelee rakennetun ympäristön asiantuntija- ja digitalo Sitowisessä viestintäasiantuntijana, vastuualueenaan digitaalisten ratkaisujen viestintä ja markkinointi.

Intohimona Kaisalla on IT-alan ja digitaalisuuden ilosanoman vieminen rakennetun ympäristön ja kestävän kaupunkikehityksen kontekstiin. Viestinnässä hän viihtyy etenkin brändin rakentamisen ja sisällöntuotannon parissa. Ymmärryksen lisääminen, ihmisläheiset tarinat ja yhteistyön rakentaminen ovat lähellä Kaisan sydäntä.

Kaisa on elävä esimerkki siitä, että syntyperäinen tamperelainenkin voi muuttaa Turkuun ja menettää sydämensä kaupungille. Kaisa asuu Turun seudulla perheensä ja englanninbulldoggi Markun kanssa. Hän haaveilee samaan aikaan sekä kesämökistä, uuden omakotitalon rakentamisesta että vanhan torpan kunnostamisesta.

kaisa.savola@sitowise.com

Pauliina Paynter (hallituksessa 2021-2022)
software engineer, Reaktor

Ennen astumista koodausmaailmaan Pauliina työskenteli viestintäkonsulttina Milttonilla sekä Industryhackin viestintäjohtajana. Kuitenkin koodi vei mukanaan aina Australiaan asti. Siellä Pauliina tuotti General Assembly -nimisen koulutustarjoajan uranvaihto-ohjelmia koodauksen ja datatieteiden pariin ennen omaa hyppyään ohjelmistokehittäjäksi. Pauliina innostuu erityisesti JavaScriptistä ja siihen liitännäisistä teknologioista. Pauliina on aktiivinen jäsen myös Inklusiivissa sekä suomalaisten naiskoodareiden Level Up -yhteisössä ja toimii co-hostina Koodikahvit-podcastissa.

Erityisesti Pauliinan sydäntä lähellä ovat IT-alan tasa-arvokysymykset sekä sen takaaminen, että jokainen taustastaan huolimatta tuntee olonsa tervetulleeksi koodausalalla. Pauliinalle on tärkeää auttaa myös uusia alalletulijoita ja tukea heidän työllistymistään suomalaisissa ohjelmistoyrityksissä. Vapaa-aikanaan Pauliina nollaa aivonsa juoksemalla sekä on myös kouluttaunut jooga-opettajaksi.

pauliina@solanne.io

Jarkko Malinen (hallituksessa 2019-2021)
toimitusjohtaja, Fuusio Labs Oy

Jarkko on ohjelmistokehittäjä ja yrittäjä Fuusio Labs Oy:ssä. Jarkon tietokoneharrastus alkoi jo ala-asteella 90-luvun taitteessa, kun kotiin hankittiin oman aikansa multimediaihme Amiga 500. Sen jälkeen harrastus onkin vienyt mukanaan ja alan opintojen jälkeen työura on edennyt tutkijasta mikroprosessorivalmistaja Intelille 14 vuodeksi, jonka jälkeen oli aika siirtyä pitkäaikaisen unelman pariin yrittäjäksi.

Vapaa-aika Jarkolla kuluu perheen sekä crossfit-harrastuksen parissa.

Mike Arvela (hallituksessa 2017-2021)
yrittäjä, Supercollider Oy

Mike on webbikehityksestä ja modernista organisaatiokulttuurista kiinnostunut ohjelmistoukkeli. Mike palasi hiljattain juurilleen koodaamaan pahuksen hyviä verkkopalveluita vietettyään sitä ennen mainiot kymmenen vuotta Futuricella yhdistäen ihmisiä ja ideoita sekä tehden webbikehitystä, konsultointia ja rekryä.

Vuosien varrella Mike on ollut järjestämässä tapahtumia kehittäjäyhteisölle, laulanut tuhatpäiselle yleisölle firman bändissä, ollut mukana käynnistämässä Isähaastetta ja haaveilee suurten ongelmien ratkaisemisesta teknologian avulla. Vapaa-aikanaan Mike lukee mahdollisimman paljon kirjoja, kertoo huonoja loisteliaita vitsejä lapsilleen ja näyttäytyy aina tilaisuuden tullen koripallokentällä ja kuntosalilla.