Haastattelussa Suomen koodin suurlähettiläs 2017, Juho Vepsäläinen

Haastattelimme Blue Arrow Awards -gaalassa Suomen koodin suurlähettilääksi valittua Juho Vepsäläistä.

This interview is also available in English.

Onneksi olkoon valinnasta, Juho! Mitä se merkitsee sinulle?

Täytyy sanoa voiton yllättäneen minut, sillä yleensä työskentelen mieluiten taka-alalla ja välttelen julkisuuden valokeilaa. Olisi tietenkin hienoa, jos tästä syntyisi uutta liiketoimintaa pienelle firmalleni!

Ehkäpä voin myöhemmin todeta tämän olleen erään aikakauden loppu, ja uuden alku. Ajoitus oli mainio, sillä olen pohtinut uusia liiketoimintamahdollisuuksia.

Minkä asioiden luulet vaikuttaneen valintaasi?

Eniten vaikutti varmaankin SurviveJS. Aloitimme kirjoittamalla pienen wikin webpackista Christian Alfonin kanssa. Tämä kasvoi ensin yhdeksi kirjaksi webpackista ja Reactista, ja tätä puolestaan seurasi toinenkin kirja. Tein paljon töitä erityisesti webpack-kirjan eteen, ja maaliskuussa se julkaistiin paperisena.

Tämän prosessin aikana webpack saavutti mainstream-statuksen, ja kehitin sen tueksi teknologioita kuten webpack-merge. Työkalu sai alkunsa tarpeestani kertoa kirjassa ymmärrettävästi webpackin konfiguroinnista. Tästä on sittemmin tullut yksi tavoista, joilla hallita konfiguroinnin kompleksisuutta.

Autoin lisäksi uudistamaan webpack-projektin dokumentaatiota uudistamalla saitin informaatioarkkitehtuurin ja kehittämällä ylläpitoa helpottavia työkaluja. Saitti on rakennettu antwar-generaattorilla, joka puolestaan pohjautuu webpackiin ja Reactiin – ympyrä sulkeutuu.

SurviveJS-blogi sisältää monia kehittäjien haastatteluja. Hyvä esimerkki on Hyperappin luojan Jorge Bucaranin haastattelu, jonka jälkeen kirjaston suosio piikkasi, ja sama ilmiö on toistunut muissakin tapauksissa. On mielestäni mahtavaa, miten voin tuoda vähemmän tunnettuja tekniikoita näkyville ja auttaa niitä löytämään käyttäjiä. Toinen hyvä esimerkki on Reduxin luojan Dan Ambramovin haastattelu, jonka tein ennen Reduxin maailmanvalloitusta. Blogissa on yli sata artikkelia täynnä tällaisia yllätyksiä, ja voit oppia paljon lukemalla sen läpi.

Kuten saattaa huomata, monet aktiviteeteista liittyvät jollakin tavalla toisiinsa. Joskus oivallus yhdessä projektissa johtaa asioiden kehittymiseen toisessa. Tiedän, että tehtävää riittää yhä. Tavallaan kyse on päättymättömästä taistelusta maailmassa, jossa kehitystyöstä tulee yhä kompleksisempaa, mutta projektit myös tulevat lähemmäs toisiaan. Haasteeni on pysytellä ajan tasalla teknologian kehityksessä samalla, kun pidän tarjoomani bisneksen kannalta relevanttina. Se vaatii minulta huolellista suunnittelua.

Miten sinusta tuli tunnettu kasvo frontend-piireissä? Mitä virstanpylväitä matkallesi on mahtunut?

En ole ikinä tavoitellut suosiota, vaan näen sen tekemieni asioiden sivutuotteena. Jos tekisin näitä asioita vain kiillottaakseni nimeäni, tekisin monia asioita eri tavoin. Luultavasti asiaa on edesauttanut tapani työskennellä johdonmukaisesti: pyrin esimerkiksi julkaisemaan yhden kehittäjähaastattelun joka viikko. Editointiprosessi saattaa viedä joitakin tunteja, mutta tahdon keskittyä laatuun ja varmistaa, että hyvät ideat saavat arvoisensa kohtelun.

Kun luon sisältöä kirjaa varten, muistuttaa työskentelytapani ohjelmistokehitysprosessia ja kirjoitan mm. release notesit. Paperiversion julkaisun lähestyessä työskentely vaikeutuu huomattavasti, sillä siinä kaiken pitää olla kohdillaan. Toisaalta paperikirjaa varten tehty työ parantaa myös digitaalisen sisällön laatua.

Joskus virstanpylväät ovat luonteeltaan teknisiä ja liittyvät infrastruktuuriini. Jos voin automatisoida osan tympeistä vaiheista, aina parempi. Minulla on esimerkiksi oma tyylini, jonka noudattaminen vaatii jonkin verran ajatustyötä. Tässä linterit ja vastaavat työkalut ovat suureksi avuksi, ja voin paremmin keskittyä vaikeampien ongelmien ratkaisemiseen. Tämä kuitenkin vaatii minulta yhä kehittämistä. Työskentelytapani on ainoa asia, johon voin vaikuttaa suoraan – loppu tapahtuu markkinoiden ehdoilla.

Koetko Suomen valmistaneen sinua tai antaneen sinulle jotakin urallasi?

Minut pitää liikkeessä lannistumattomuus ja sisu. Vaikka joskus tuntuisikin syystä tai toisesta vaikealta, muistutan itseäni siitä, kuinka vaikeaa edeltäjillämme on täytynyt olla heidän rakentaessaan maata ja taistellessaan sen puolesta. Vastoinkäymisistä huolimatta asiamme ovat yhä paremmin.

Minulle erityisen arvokasta on ollut suomalainen sitkeys ja periksiantamattomuus. Se on kuitenkin kaksiteräinen miekka, sillä se edellyttää myös suunnan valitsemista huolellisesti. Vaikka olisi kuinka sitkeä, ei siitäkään ole hyötyä, jos tekee vääriä asioita.

Mitä neuvoja antaisit nouseville koodareille, jotka tahtovat tulla seuraaviksi suomalaisen koodin suurlähettiläiksi?

Menestys ei ole helppo määriteltävä. Olen tullut siihen tulokseen, että raha itsessään on huono mittari. Se toki mahdollistaa monia muita asioita, muttei tuo onnea. Neuvoni on etsiä asioita, joita teet mielelläsi pidempäänkin. Tästä syystä en laskisi ainoastaan intohimon varaan. Etsi suuri ”miksi?” ja rakenna sen ympärille. Se on suurempi motivaattori kuin suurinkaan summa rahaa.