Koodia Suomesta ry jakaa vuosittain Suomalaisen koodin edistäjä -palkinnon henkilölle tai yhteisölle, joka on ansiokkaasti edistänyt suomalaista ohjelmistoalaa. Tänä vuonna palkinto myönnettiin F-Securen kyberuhkatiedustelun päällikölle ja tietoturvavaikuttajalle Laura Kankaalalle. Nuoresta iästään huolimatta Kankaala on ehtinyt tehdä monipuolisesti töitä tietoturva-alalla. Nykyään hän toimii kyberuhkatiedustelun päällikkönä suomalaisella tietoturvaratkaisuja tarjoavalla F-Securella. Päivätyönsä ohessa Kankaala on vetänyt tietoturvaan liittyviä […]
Kategoria: Tapahtumat
MLOps – mitä ja miksi?
Kirjoittaja: Anniina Sallinen. Teksti perustuu 16.2.2022 pidettyyn jäsenetuwebinaariin. MLOps on joukko käytänteitä, jotka pyrkivät automatisoimaan ja suoraviivaistamaan koneoppimisjärjestelmien kehitystä ja ylläpitoa. Googlen määritelmän mukaan MLOpsin harjoittamiseen kuuluu muun muassa testauksen, julkaisemisen ja infrastruktuurin hallinnan automatisointi. Sekä Googlen että Valohain määritelmän mukaan MLOps-käytänteiden on syytä olla esillä kehitysvaiheesta tuotantoon viemiseen. Joskus törmää siihen, että MLOpsista puhutaan […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 27.9.2018
Aika ja paikka 27.9.2018 Etäkokous Osallistujat Simo Kari Miikka Kostian Mikko Kortelainen Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Kooders päätyi käytännössä EastTechin järjestäjäksi Päijät-Häme: Simo Kari Käytännössä nyt ei ehdi tehdä mitään muuta tapahtumien eteen kuin järjestää nämä statuspalaverit kerran kuussa Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Mikko menossa juttelemaan kehitysyhtiöiden edustajien kanssa Wakarun kanssa juteltu alustavasti, lisää vielä parin […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 3.5.2018
Aika ja paikka 3.5.2018 Etäkokous Osallistujat Simo Kari Miikka Kostian Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei paljon uutta EastTech meetupit pyörivät Päijät-Häme: Simo Kari Käytännössä nyt ei ehdi tehdä mitään muuta tapahtumien eteen kuin järjestää nämä statuspalaverit kerran kuussa Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Ei paikalla Pirkanmaa: Mike Arvela Ei paikalla Pohjois-Pohjanmaa: Kari Lapinlampi Ei paikalla Muut muistiinpanot […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 27.2.2018
Aika ja paikka 27.2.2018 Etäkokous Osallistujat Kari Lapinlampi Mikko Kortelainen Simo Kari Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei paikalla Päijät-Häme: Simo Kari Yksi vapaaehtoinen ilmoittautunut, joka voisi auttaa tarvittaessa järjestelyissä Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Kotkan elinvoimalautakunta tavattu → Tapahtuma yhdessä XAMK:n kanssa Aihe + ohjelma tarvitaan tapahtumalle + esittäjät GDPR, lohkoketjujärjestelmät, sote-yrittäjien […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 31.1.2018
Aika ja paikka 31.1.2018 Etäkokous Osallistujat Miikka Kostian Mike Arvela Mikko Kortelainen Simo Kari Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei uutta EastTech Meetup alkanut pyöriä 2017 loppupuolella, mukana osallistujana Päijät-Häme: Simo Kari Ei uutta Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen XAMK:n tilaisuudessa keskustelu Digiverstaan ihmisten kanssa Koodia Suomesta voisi olla tapahtumayhteistyökumppani Kaakkois-Suomi: Mikkeli, […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 28.11.2017
Aika ja paikka 28.11.2017 Etäkokous Osallistujat Kari Lapinlampi Mikko Kortelainen Simo Kari Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Ei paikalla Häme: Simo Kari Ei uutta Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Tammi-helmikuussa Suomen Yrittäjien kokous, Mikko mahdollisesti mukana Tietosuojaseminaari pidetty Kotkassa, oli onnistunut tilaisuus Suunnitelmissa tietoturvaklinikka: ilmainen osuus + yrityskohtaiset konsultointi Serena esimerkiksi olisi kiinnostunut tarjoamaan tilan […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 30.8.2017
Aika ja paikka 30.8.2017 Etäkokous Osallistujat Miikka Kostian Kari Lapinlampi Simo Kari Alueet Pohjois-Karjala: Miikka Kostian Entrepreneurship Society: on kiinnostusta ja puhujia varmasti löytyisi Joensuun Tiedepuisto mahdollisesti sijaintina/tahona kiinnostava Häme: Simo Kari LAMK: tapaaminen 6.9. ES: mahdollisesti LAMK tapaamisen jälkeen Hämeen Kauppakamari: yhdistyksen toiminnan esittely ICT-valiokunnalle 13.9. Kaakkois-Suomi: Mikko Kortelainen Ei paikalla […]
Koodia Suomesta, tapahtumien suunnittelu 28.6.2017
Aika ja paikka 28.6.2017 Futurice, Tampere Osallistujat Mike Arvela Miikka Kostian Kari Lapinlampi Mikko Kortelainen Simo Kari Tommi Järvinen Jari Turpeinen Muistiinpanot Tapahtumatoiminnan päätavoitteet tässä vaiheessa: 1) Jäsenyritysten toiminnan kehittäminen + verkottuminen, sekä 2) Yhdistyksen ja jäsenyritysten markkinointi. Näitä edistetään vähän eri toimenpiteillä. Lähdetään kohtuullisen pienestä liikkeelle Jaettiin alustavasti Suomi muutamiin alueisiin, joille löytyi “tulenkantajat” […]