
Koodia Suomesta ry jakaa vuosittain Suomalaisen koodin edistäjä -tunnustuksen suomalaisen ohjelmistoalan ansiokkaasta edistämisestä. Vuoden 2026 Suomalaisen koodin edistäjäksi on valittu Robot Framework -testiautomaatiojärjestelmän kehittäjä Pekka Klärck.
Robot Framework on avoimen lähdekoodin automaatiojärjestelmä, jota käytetään ohjelmistojen testiautomaatioon ja prosessien automatisointiin. Se syntyi Pekka Klärckin Teknillisen korkeakoulun diplomityöstä vuonna 2005, ja siitä on sittemmin kasvanut maailmanlaajuinen menestystarina. Robot Frameworkin ympärille on rakentunut yhdistys sekä kansainvälinen yhteisö, joka kokoontuu vuosittain Helsingissä järjestettävään RoboCon-konferenssiin.
Klärck on edelleen Robot Frameworkin pääkehittäjä, minkä ohella hän toimii konsulttina oman yrityksensä kautta.
Suomalaisen koodin edistäjä -palkintotuomaristo kehuu perusteluissaan sitä, miten Klärckin opiskeluajan oivalluksesta on kasvanut globaalisti merkittävä ekosysteemi, jonka merkitys on kasvanut entisestään tekoälyn aikakaudella.
Palkintotuomaristoon kuuluivat viime vuoden Suomalaisen koodin edistäjä -palkinnonsaajat Pasi Vuorio ja Susanna Kallio, kansanedustaja Timo Harakka, AI Finlandin toimitusjohtaja Karoliina Partanen sekä Koodia Suomesta -yhdistyksen edustajana hallituksen puheenjohtaja Janne Kalliola.
”Tekoälyaikakaudella koodia syntyy nopeammin kuin koskaan, mutta kehityksen tahti on arvotonta ilman luotettavaa laadunvarmistusta, ja juuri tässä Pekka Klärckin luoma Robot Framework näyttää todellisen voimansa. Pekan diplomityöstä on kasvanut globaalisti merkittävä avoimen lähdekoodin ekosysteemi, joka tarjoaa nykyään myös tekoälyagenttien tuottamalle koodille välttämättömän deterministisen turvaverkon ja selkeän rajapinnan automaatiotestaukselle”, kommentoi Pasi Vuorio.
Klärck on ylpeä ja iloinen saadessaan tunnustusta, joka tulee vieläpä kokonaan testausyhteisön ulkopuolelta. Hän ei kuitenkaan halua ottaa kaikkea kunniaa itselleen vaan korostaa yhteisön ja Robot Frameworkin kehitykseen vaikuttaneen ekosysteemin voimaa:
”Meidän yhteisö on mahtava ja hurjan iso – on käyttäjiä ja heitä, jotka tekevät laajennuksia. Jos meillä olisi pelkästään core, niin ei se [Robot Framework] olisi yhtään samalla tavalla vaikuttava, ja todennäköisesti tämä tunnustuskin olisi silloin mennyt johonkin muuhun osoitteeseen.”
Mutta millainen on ollut Robot Frameworkin tie yhden miehen diplomityöstä ekosysteemiksi ja kansainväliseksi menestykseksi?
Oivalluksesta konseptiksi, prototyypiksi ja ohjelmistoksi
Diplomityön tekemiseen Klärckiä innosti hänen vaimonsa, joka teki Teknillisessä korkeakoulussa omaa diplomityötään. Klärck oli ehtinyt työskennellä opintojensa ohella testauksen ja testiautomaatioiden parissa jo nelisen vuotta, mistä syystä opinnot olivat päässeet venähtämään. Työn ansiosta hänelle oli kuitenkin kirkastunut testausprojekteille tyypillinen haaste: tietyt testausvaiheet toistuivat jokaisessa projektissa, mutta ne piti rakentaa joka kerta uusiksi. Olisi tehokkaampaa, jos olisi olemassa geneerisiä valmiskomponentteja, joita hyödyntää sen sijaan, että koko työ tehdään aina alusta asti uudelleen. Tästä oivalluksesta syntyi aihe diplomityölle. Alkoi tiedonkeruu ja prototyyppien tekeminen.
Klärckin luomista prototyypeistä toinen vaikutti lupaavasti siltä, että siitä olisi mahdollista luoda täysin geneerinen ratkaisu, jonka saisi sopimaan erilaisiin tarkoituksiin täydentämällä sitä lisäosilla. Robot Frameworkin konsepti oli syntynyt.
Niihin aikoihin Klärckin Nokialle siirtynyt kollega sattui pyytämään vinkkiä sopivasta automaatioratkaisusta, ja Klärck kertoi kehittelemästään frameworkista. Se oli onnenpotku, jonka seurauksena Robot Frameworkia alettiin kehittää työkaluksi Nokian omiin tarpeisiin.
Ensimmäinen varsinainen versio ohjelmistosta rakennettiin Nokialle.
Koodaamaan oppii koodaamalla
Klärck kertoo Robot Frameworkin toimineen hänelle eräänlaisena koodaamisen korkeakouluna. Aloittaessaan hän ei pitänyt itseään koodarina, sillä hänen opintonsa olivat käsitelleet enemmän ohjelmistoprosesseja.
Luodessaan diplomityön prototyyppejä Klärckin piti valita kieli, jolla lähteä ohjelmistoa tekemään. Hän päätyi Pythoniin, joka ei ollut 20 vuotta sitten vielä yhtä suosittu kuin nykyään, mutta vaikutti yhdistävän Klärckille entuudestaan tuttujen Javan ja Perlin hyvät puolet. Pythonin Klärck opetteli prototyyppiä tehdessään, ja se on siitä asti ollut käytössä Robot Frameworkin kielenä.
”Kieli on kehittynyt hirveästi. Silloin kun tein valinnan kielestä, Python oli tunnettu mutta ei ollenkaan suosituimpien joukossa, kuten nykyään. Python paljastui hyväksi valinnaksi, joka on osaltaan edistänyt Robot Frameworkin leviämistä”, Klärck kertoo.
Avaaminen avoimeksi lähdekoodiksi ja leviäminen
Nokialla Klärck pääsi todella näkemään Robot Frameworkin potentiaalin: ensin se todettiin toimivaksi Nokian toisiaan lähellä olevissa tuoteryhmissä, sitten kauempanakin. Frameworkin monikäyttöisyys sai Klärckin ajattelemaan, että se voisi kehittyä ja löytää käyttäjiä myös Nokian ulkopuolella. Hän sai läpi ehdotuksensa Robot Frameworkin julkaisemisesta avoimena lähdekoodina vuonna 2008.
Aiemmin Robot Framework oli ollut ainoastaan Nokian sisäisessä käytössä, mutta nyt kuka tahansa pääsi käyttämään sitä ja luomaan siihen omia laajennuksiaan.
Suosio Suomessa kasvoi nopeasti. Erityisesti konsultit lähtivät suosittelemaan Robot Frameworkia asiakkailleen, koska se oli ilmainen ja sopi moneen.
Vähän sen jälkeen, kun ohjelmisto oli julkaistu avoimena lähdekoodina, perustettiin yhdistys Robot Framework Foundation.
Ohjelmiston avaaminen kaikkien hyödynnettäväksi ja päätös rakentaa sen ympärille yhdistys mahdollistivat sen, että Robot Framework voi kehittyä riippumattomasti.
Tänä päivänä Robot Framework Foundationiin kuuluu noin 80 yritystä, mukaan lukien Nokia. Yhdistyksen tehtävänä on rahoittaa Robot Frameworkin kehitystä ja siihen liittyviä projekteja ja tuoda ihmisiä yhteen muun muassa RoboCon-konferenssia ja meetupeja järjestämällä.
Ekosysteemi Robot Frameworkin ympärillä on vielä tätäkin suurempi.
”Laajennuksia ja eri näköisiä kirjastoja on varmasti jo sadoittain. Niiden ansiosta Robot Framework on niin kiinnostava ja monikäyttöinen kuin se on”, Klärck kertoo.
Konferenssi on vauhdittanut kansainvälistymistä
Kansainvälistyminen kesti pidempään kuin Suomessa leviäminen. Se ei kuitenkaan osoittautunut niin hankalaksi kuin mitä Klärck alun perin oletti, vaan on tapahtunut pitkälti omalla painollaan.
”Se on yllättänyt, miten orgaanisesti leviäminen lähtee tapahtumaan, kunhan pääsee alun yli”, hän kertoo.
Viime vuosina laajeneminen Keski-Eurooppaan, kuten Saksaan ja Hollantiin, on ollut voimakasta. Klärck toteaa, että Robot Frameworkin tunnettuus Euroopassa alkaa olla hyvällä tasolla maltillisesta markkinointibudjetista huolimatta.
Yksi syy on vuosittain Suomessa järjestettävä RoboCon-konferenssi, joka on kasvattanut Robot Frameworkin näkyvyyttä ja rakentanut sen mainetta. Ensimmäinen konferenssi pidettiin vuonna 2018. Vuonna 2027 RoboCon juhlii kymmenettä konferenssivuottaan.
Nykyään vähintään puolet RoboConin osallistujista tulee ulkomailta.
Tekoälystä voi olla apua testauksessa
Suomalaisen koodin edistäjä -palkintotuomariston perusteluissa nostetaan esiin se, miten Robot Frameworkin merkitys on entisestään korostunut tekoälyn aikakaudella. Klärck toteaa, että pitää paikkaansa, että tekoälyn takia laadunvarmistusta tarvitaan enemmän. Robot Framework on hyvä työkalu siihen, vaikka kyllähän tekoälyäkin voidaan hyödyntää testauksessa.
”Yksi suuri ongelma AI:n kanssa on, että koodimassaa, testimassaa tulee niin paljon, että tarvitset toisen AI-agentin tulkitsemaan sitä. Silloin menee helposti jotain tärkeää ohi. Robot Frameworkilla voidaan tehdä tiivistetymmin ja kuvata testit sellaisessa muodossa, että ihmiset voivat lukea ja ymmärtää sitä. Ihmisen pitää kuitenkin pystyä tulkitsemaan ja arvioimaan, mitä siellä on tehty.”
Robot Frameworkin syntaksin vuoksi se on tekoälymalleille hyvä kohde, ja tekoälyä voidaankin hyödyntää esimerkiksi Robot Frameworkilla tehtyjen testausten katselmoimisessa.
Osallistumisesta pitää tehdä mahdollisimman helppoa
Kun työskentelee saman projektin kanssa parikymmentä vuotta, sitä joutuu jossain vaiheessa kasvotusten niin hyvien kuin huonojen tekemiensä valintojen kanssa. Vaikka Robot Frameworkin oma korkean tason arkkitehtuuri on ollut aina toimivaa ja kunnossa, niin sisäisessä arkkitehtuurissa on tehty vuosien varrella isoja parannuksia, ja vieläkin välillä löytyy jotakin korjattavaa.
”Välillä sitä katselee sitä vanhaa koodia ja on silleen että ’voi hyvänen aika tää on kamalaa!’”
Klärck on asettanut itselleen tavoitteeksi siivota vanhat koodit ennen eläkeikää. Lyhyen aikavälin tavoitteena on viilata arkkitehtuuria ja tehdä AI-agenttien työstä helpompaa:
”AI voi auttaa etenkin uusia ihmisiä, joille Robot Frameworkin koodipohja ei ole vielä tuttu, saamaan paremman käsityksen siitä ja osallistumaan.”
Klärck kertoo, että on ollut tärkeää, että hän on saanut kehittää Robot Frameworkin ydintä rauhassa palkkatyön turvin. Samaan hengenvetoon hän toteaa, että yksin hän ei olisi millään ehtinyt tehdä kaikkea sitä, mitä ekosysteemi yhdessä on saanut aikaan. Hän kertookin yllättyvänsä uudestaan ja uudestaan siitä, miten innokkaasti ihmiset haluavat osallistua, auttaa ja olla mukana.
Teksti: Johanna Berlin