Jäsenkysely Koodia Suomesta ry:n jäsenille lähetetään kesäkuussa

 

Huomio arvoisa Koodia Suomesta ry:n jäsenistö! Ihan lähiaikoina lähetämme kaikille linkin jäsenkyselyyn, johon toivoisimme saavamme vastaukset kesäkuun loppuun mennessä. Toivottavasti pystytte käyttämään vähän aikaa kyselyyn vastaamiseen, koska sen perusteella pystymme kehittämään yhdistyksen toimintaa jäsenistön toivomaan suuntaan.

Kyselyyn vastaaminen kestää noin 5-10 minuuttia, riippuen siitä kuinka perusteellisesti haluaa vastata avoimiin kysymyksiin.

Miksi jäsenkysely?

Kyselyn avulla halutaan selvittää jäsenten kantoja yhdistykselle tärkeisiin asioihin. Vastausten pohjalta tehdään tarpeen mukaan ulostuloja julkisuuteen, sekä kehitetään yhdistyksen toimintaa jäsenistön toivomaan suuntaan.

Kyselyssä selvitetään perustietojen lisäksi jäsenistön kantaa mm. seuraaviin asioihin:

  • Rekrytointisuunnitelmat
  • Liikevaihdon kehitysodotukset
  • Ohjelmistoalan kehitysodotukset
  • Yrityksen toiminta Suomessa
  • Koodia Suomesta ry:n toiminta

Tulokset

Palaamme kyselyn tulosten osalta asiaan elokuussa, kun ohjelmistoväki normaalien suomalaisten ihmisten tapaan palailee kesälomiltaan. Tuloksista tiedotetaan ainakin tässä blogissa, mutta mahdollisuuksien mukaan myös muissa kanavissa.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.