Ensimmäinen Nörttilive keräsi roppakaupalla positiivista palautetta

  Suomalaisen Koodin päivänä 11.10.2018 järjestettiin myös kaikkien aikojen ensimmäinen Nörttilive, jossa mukana olleet yhdeksän suomalaista ohjelmistoyritystä tarjosivat mahdollisuuden päästä kurkistamaan koodarin työpäivään. Nörttilive osoittautui jo ensimmäisellä yrityksellä suosituksi tempaukseksi ja saatu palaute oli kauttaaltaan positiivista. Nörttiliven osallistujien striimejä katsottiin yhteensä 1180 tuntia ja näyttökertoja kertyi yli 18000. Striimin ääressä viihdyttiin myös kohtuullisen pitkään, keskimääräisen …

Vuoden 2018 Suomalaisen koodin edistäjänä palkitaan apulaisprofessori Teemu Roos

Koodia Suomesta ry on valinnut tämänvuotisen Suomalaisen koodin suurlähettilään palkinnon saajaksi apulaisprofessori Teemu Roosin Helsingin yliopistosta. Hän on tekoälyä ja koodaustakin tutuksi tuoneen Elements of AI -kurssin takana oleva henkilö. ”Elements of AI on syntynyt Helsingin yliopiston ja Reaktorin yhteistyökokeilun tuloksena. Pienen porukan ideariihestä ponnahtanut projekti on kasvanut nopeasti ja siitä on muodostunut kotimaisen huippuosaamisen …

Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 7.12.2018

Koodia Suomesta ry hallituksen kokous 7.12.2018   Läsnä:   Janne Kalliola Pasi Kovanen Mike Arvela Simo Kari Satu Lapinlampi   Pöytäkirja:   Kokous avattiin klo 12.03   Jäsenkirje Jäsenkysely Nörttiliven tulokset Postinumerokysely Lisädiplomit Joululahjat yhdistyksen puodista Opiskelijayhdistysjäsenyys Tiedottajan hankinta   Yhdistysjäsenet Ensimmäiset hakemukset saatu Lyödään lisää rumpua -> Mike Firmojen kutsukirje Melkein valmis, Pasi ja …